Olen tässä funtsinut Nato-kantaani. Se menee jotakuinkin
näin.
Lähtökohta 1:
Ei ole mitään välitöntä turvallisuusuhkaa
iltapäivälehtien hyvästä yrityksestä huolimatta. Modernissa länsimaisessa
kansainvälisessä yhteisössä (so. Euroopassa) suvereeneihin valtioihin ei
kohdistu turvallisuusuhkia. Euroopan hiili -ja teräsyhteisöstä alkanut
rauhantyö on onnistunut hienosti. Kansallisvaltioiden välille on muodostettu
niin tiiviit taloudelliset ja poliittiset siteet ettei aseelliset konfliktit
vain ole enää mahdollisia ilman suuria taloudellisia tappioita molemmille
osapuolille.
Lähtökohta 2:
Aiempi maailmanjärjestys on muuttunut ja suurvaltojen
harjoittama reaalipolitiikka on palannut noudatettavaksi ohjenuoraksi. Venäjä
on palannut ryminällä pelikentälle eikä jätä epäselväksi omaa presenssiään.
Turvallisuuspolitiikkaa muokkaavat suvereenien valtioiden lisäksi entistä
enemmän ylikansalliset poliittiset liikkeet ja intressipiirit. Informaatiosta
siirrytään helposti ja tarkoitushakuisesti disinformaatioon. Propaganda ja
sekaannuksen aiheuttaminen ovat voimaakkaampia aseita kuin aiemmin.
Hybridisodankäynti on termi, joka on parasta opetella. Tykistövaikutus ei tehoa
trolliarmeijaan. Energiapolitiikasta on tullut entistä enemmän
turvallisuuspolitiikkaa. Nord Stream -kaasuputki Suomenlahden pohjassa oli
hiton paljon enemmän kuin pelkkä ympäristökysymys vaikka sellaisena se Suomessa
käsiteltiin.
Lähtökohta 3.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen liittoutumisen ohella
turvallisuuspolitiikkaa asemoi asehankinnat. Päätöksiä hävittäjähankinnoista
pitäisi tehdä lähivuosien aikana. Silloin kai pitäisi olla selvillä myös mitä
varten niitä hankitaan, varsinkin kun puhutaan miljardien kalustohankinnoista.
Sitooko puolustustarvikehankinnat poliittisen päätöksenteon käsiä?
Siksi:
Vahvalla puolustuspolitiikalla on aina hintansa.
Sotilaallisen liittoutumisen hinta on joko taloudellinen, poliittinen tai
molempia. Tässä ajassa sotilaallinen liittoutuminen eli Nato-jäsenyyden
hakeminen olisi em. syistä johtuen vähintäänkin typerää.
Siksi:
Onnea uudelle hallitukselle, puolustuspoliittinen
selonteko pitäisi päivittää ripeästi. Tuleva pääministeri Sipilä voisi
noudatella Kekkosen linjaa, jossa todetaan Suomen olevan sotilaallisesti
liittoutumaton maa jonka itsenäisyys nojaa vahvaan itsenäiseen
maanpuolustukseen. Samalla "globalisaation muodostaman turvallisuusuhan" lisäksi voitaisiin linjata puolustetaanko koko maata vaiko vain osia siitä.
Siksi:
Vahvasta itsenäisestä maanpuolustuksesta tulisi tehdä
todellisuutta: Hävittäjäkaupoille pitäisi lähteä, mutta mieluummin katselisin
muuallekin kuin Yhdysvaltoihin. Ja jos kerran asevelvollisuudesta pidetään
kiinni, niin sitten mieluummin kunnolla eli varusmies- ja aselajikoulutus
remonttiin. Ja kyllä, tämä maksaa ns. helvetisti, mutta aina voidaan palata
lähtökohtaan 1 ja ajatella että tämä on nyt näin eikä tässä mitään. On sekin
vaihtoehto.